Onko mahdottomia ihmisiä olemassa?

19 huhtikuun, 2012 in Erilaisuudesta, Kaikki artikkelit

Saan silloin tällöin kuulla paheksuvaa päivittelyä sanavalinnoistani, kun puhun mahdottomien ihmisten valmentamisesta ja kohtaamisesta työyhteisön arjessa. Ihminen kun ei milloinkaan ole mahdoton. Missään tapauksessa ainakaan valmentaja, ihmistyön ammattilainen, ei saa niin sanoa. Hänen jos kenen tulisi tietää paremmin.

Yleisen rauhan ja järjestyksen nimissä haluan vakuuttaa että aikomuksenani ei missään tapauksessa ole leimata ketään edes mahdolliseksi. Olenpahan vain sitä mieltä että jos on päivittäin tekemisissä ihmisten kanssa, ja pahin mieleen juolahtanut sana on mahdoton, on päässyt aika vähällä tai rohkeassa erilaisuuden kunnioittamisessaan varsin pitkällä.

Kun puhumme mahdottoman ihmisen kohtaamisesta, puhumme siis kokijan omasta kokemuksesta. Toisinaan, kun tuntuu että kaikki keinot on käytetty, jokin tilanne tai jopa ihmisten välinen suhde voi tuntua mahdottomalta. Kun kokemus on tullut kuulluksi meidän on helpompaa etsiä keinoja jatkaa tilanteesta eteenpäin.

Kun kohtaamme ihmisen, jonka toimintatavat poikkeavat voimakkaasti omistamme, meillä on useita vaihtoehtoja:

  • Voimme yhdistää voimamme – erilaiset toimintatavat usein tukevat ja täydentävät toisiaan.


Meidän tiimissä ei aluksi oikein päästy eteenpäin missään kun kaikki veti eri suuntiin. Sitten Kati ja Markku laitettiin kokoamaan ideat ja Heikki ja Arla kartoittamaan asioita jotka voi mennä pieleen. Yhdessä sitten toteutetaan. Tämä on paljon nopeampaa ja tehokkaampaa näin ja ilmapiiri on paljon parempi kuin aiemmin.

  • Oman toimintatapamme laajentaminen – ehkä toisen tavassa toimia on jotakin mitä voimme hyödyntää itsekin?


Tein aiemmin kaiken loppuun asti itse ja päästin muita mukaan vasta viime hetkellä. Uudessa tiimissä opin ottamaan palautetta vastaan jo puolivalmiista työstä ja tarkistamaan läpi prosessin onko muilla sellaista inputtia mitä pystyn käyttämään. Kyllä se näkyy palautteissa valmiista projekteista.

  • Vieraan tavan torjuminen – ja oman reviirimme suojaaminen mahdollisimman tarkasti tuhoisiksi kokemiltamme vaikutuksilta.


Työn tehokkuus ei ainakaan sillä kasva, että laiskotellaan taukohuoneessa tai jossain pelien äärellä. Kyllä ne ideat sillä lailla rakennetaan että istutaan alas ja perusteellisesti käydään läpi sitä hommaa. Se on kukkupuhetta, että se alituinen hyppääminen työpisteeltä olisi millään tavalla tehokasta, enkä minä siihen lähde.  Näkee sen kokouksissakin, ettei sillä höpöttämisellä homma etene. Työaikaa vain suotta kulutetaan.

 
Useimmat maailman esimiehistä, opettajista ja kollegoista ovat kokeilleet lukuisia tapoja toimia erilaisten ihmisten kanssa. Koska monet heistä osaavat vastata varsin nopeasti kysymykseen onko mahdottomia ihmisiä olemassa, voimme jättää tuohon kysymykseen vastaamisen suosiolla heille.

Itse voimme puolestamme siirtyä mielenkiintoisempaan kysymykseen, joka jakaa mielipiteitä paljon värikkäämmällä tavalla:

Kannattaako organisaation palkata taitavaksi tunnettu valmentaja tällaisen mahdottomaksi koetun tilanteen ilmetessä

      a) tukemaan kokijan omaa kykyä kohdata eri tavoilla mahdottomia tilanteita
      b) auttamaan näitä työyhteisön mahdottomia ihmisiä muuttamaan omaa toimintaansa vai
      c) valmentamaan työyhteisöä paremmin erilaisuutta hyödyntäväksi?

 
Ainakin organisaatioiden tehokkuuden ja työyhteisöjen yhteistoiminnan tuloksellisuuden kannalta on mainio asia ettei yllä olevista vaihtoehdoista tarvitse valita vain yhtä.